Taistelu vihollisia vastaan on ollut suhteellisen helppoa sen jälkeen kun Provado-torjuntapuikot siunaantuivat kauppoihin. Vaikka skitso-paranoidinen asenne tuholaisten torjuntaan onkin ollut kohdallaan, niin überskitsoparanoidisuus on vähentynyt Provadon myötä.

Mutta mitä ihmettä? Löysin viherhuoneesta villakilpikirvoja, jotka ovat kaikkein inhottavimpia ja kaikkein vaikeimmin torjuttavia tuholaisia. Miten tämä on mahdollista ja mistä tuholaiset ovat tulleet? Epäilen puutarhamyymälöitä, koska sieltä niitä on aiemminkin tullut. Puutarha-alalla käytetään nykyään paljon biologista torjuntaa, joka ei hävitä tuholaispopulaatioita vaan pitää niiden koon pienenä. Tuholaisia siis vääjäämättä kulkeutuu kotipuutarhoihin.

Ei hätää, onhan meillä Provado. Provado ei tehoa talviaikaan, koska rehut eivät ole aktiivisessa tilassa valon vähäisen määrän vuoksi. Sijoitin muutaman saastuneen kasvin lisävalon alle ja laitoin ruukkuihin Provadoa ohjeen mukaan. Kasvit lähtivätkin välittömästi hyvään kasvuun ja niitä on latvottu useaan kertaan, jotta eivät kasvaisi liian lähelle lamppua.

Nyt on kulunut noin kaksi kuukautta ja kasveissa näkyy edelleen hyvinvoipia villakilpikirvoja ja niiden nuoruusasteita. Villakilpikirvat ovat kehittäneet resistenssin imidaklopridiin, joka on Provadon tehoaine. Tavalliset kirvat sen sijaan heittivät veivinsä suosiolla. Mitäs nyt?

Löysin useamman purkin malationia eräästä myymälästä sen jälkeen kun aine oli kielletty, ostin purkit varmuuden vuoksi. Nyt on malationiruiskutukset menossa ja myrkky tehoaa. Haju on aivan kamala ja kämppä haisee monta päivää ruiskutuksen jälkeen, vaikka rehut ruiskutetaan kylppärissä.

Malationin kanssa on pelleilty aiemmin vuosia ja haju ei ole päässyt unohtumaan. Yök, se aiheuttaa fyysistä kuvotusta. Joudun siis palaamaan überskitsoparanoidiseen kasvatusasenteeseen.

Siemenlähetys jenkeistä saapui eilen. Tilasin yhdeksää eri tomaattilajiketta, joista kokeilen yhden talvikasvatusta. ´Red Robin´on kääpiölajike, joka kasvaa kukkaruukun kokoisessa kukkaruukussa. Ilman lisävaloja ei tomaatteja talvella kasvatella. Kuvassa tulevaa talvisatoa. 

Japaninvaahtera on menettänyt järkensä vietettyään koko kesän sisätiloissa. Kukapa ei menettäisi. Yrtti on tuskin ehtinyt pudottaa vanhoja lehtiään kun uutta on jo putkessa. Eli kausi 2014 on korkattu, ja vielä ilman lisävaloa.

Viimeiset Antillais Caribbean- ja Jamaican Hot Chocolate -vihannekset on kerätty pihan ruukkutarhasta. Antillais-sato jäi hieman nihkeäksi, mutta hedelmän pitäisi olla vahva, eli kulutus on pientä. Ei kuuma suklaakaan mikään mieto ole, mutta jumalaisen kaunis kylläkin. Jamaikalaislajike osoittautui tuottoisaksi. Kummankin lajikkeen hedelmät talvehtivat pieneksi pilkottuna ja kuivattuna minigrip-pussissa.

On se vaan niin surkeaa kun tomaatteja tulee enemmän kuin jaksaa syödä. Nyt on viimeiset Virginia Sweetsit poimittu ja rujo puska lentää kompostiin. Kuvan suurin tomaatti on todellinen ruukkutarhan syöttösika, painoa 480 grammaa. Kyljessä on pieni reikä, sillä tirpat ovat käyneet verottamassa osuuksiaan. Eipä haittaa, kun lähes puoli kiloa jäi jäljelle. 
Tämän lajikkeen maku on kärsinyt äärimmäisen vähän, sillä siinä ei ole syksyisen tomaatin inhaa happamuutta ja kitkeryyttä. 

Ostin puutarhamessuilta pari mukulaa, jotka muistuttivat lähinnä kiekkomaisia kiviä; ei niin ensimmäistäkään elonmerkkiä. Ja kas, kivet heräsivät eloon heinäkuussa ja nyt näyttää tältä.

Tämä ei ole ensimmäinen tuttavuus Cyclamen hederifolium -lajin kanssa, sillä on niitä osteltu ennenkin. Kivi ei ole kuitenkaan aiemmin herännyt kuolleista. Tämän vuoden hengissäpitostrategia sisältää kasvien siirron sisään lämpötilan laskiessa nollan kieppeille. Aiemmat versiot ovat tainneet unohtua talveksi ulos.